tiistai 10. joulukuuta 2013

Sarjakuvataiteilija

Lise Myhren
















Lise Myhren on norjalainen Nemi-sarjakuvan piirtäjä joka on syntynyt 1.11.1975.
Hän on työskennellyt mm. baarityöntekijänä ja alkoi piirtää sarjakuvia 1990-luvun puolivälissä, Myhre kuuntelee aina musiikkia tehdessään töitä.
Hän on myös eläinaktivisti ja Alice Cooperin fani, sekä naimisissa entisen Dimmy Borgir-basistin ICS Vortexin kanssa, heillä on vuonna 2007 syntynyt poika.


Tässä on pari Lisen piirtämää nemi sarjakuvaa:

 



-Katariina

maanantai 9. joulukuuta 2013

Sarjakuvataiteilija

Ville Ranta

    Ville ranta on syntynyt 29. marraskuuta 1978 Oulussa. Vapaana sarjakuvataiteilijana työskentelevä Ranta on toiminut mm. Limingan taidekoulussa sarjakuvataiteen opettajana. Hänen sarjakuvat ovat usein aika henkilökohtaisia hänen sarjakuvat tunnetaan myös luonnosmaisesta piirrostyylistään.

- Pinja

tiistai 3. joulukuuta 2013

Nanna Susi


Nanna Susi on 1967 luvulla Asikkalassa syntynyt suomalainen kuvataiteilija. Hän on opiskellut monissa taidekouluissa ja viimeisin opiskelupaikka oli Kuvataideakademia josta hän valmistui vuonna 1997.
Taitoluistelua, 2012
Nannalla on monia taidenäyttelyitä sekä suomessa että ulkomailla. Nannaa pidetään yhtenä suomen merkittävimpänä nykytaiteilijana.

Tässä pari minun mielestäni viehtäävää teosta Nannalta:

































- Katariina

maanantai 2. joulukuuta 2013

Sarjakuva-taiteilija

Milla Pauliina Paloniemi (s. 10. syyskuuta 1983 Jalasjärvi on suomalainen sarjakuvapiirtäjä ja graafikko. Paloniemi tunnetaan parhaiten Kiroileva siili-sarjakuvastaan. Kiroileva siili oli tammikuussa 2007 Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena sarjakuvana, jonka jälkeen Kiroilevan siilin ensimmäinen omakustannealbumi nousi Akateemisen kirjakaupan neljänneksi myydyimmäksi kirjaksi. Hänen tuotokset eivät ole pelkästään lehtiä ja kirjoja, vaan kiroilevasta siilistä on painettu myös mm. lakanoita, pyyhkeitä, verhoja jne.

Joitain teoksia:
 



-Melissa

Magnum Photos

Magnum Photos on kansainvälinen kuvatoimisto ja sen omistavat valokuvaaja-jäsenet itse. Sillä on toimistot New Yorkissa, Tokiossa, Lontoossa ja Pariisissa. Magnum Photosin perustivat vuonna 1947 neljä valokuvaajaa, Robert Capa, Henri Cartier-Bresson, George Rodger ja David Seymour

Magnum Photos kuvakirjastossa on arviolta yli miljoona kuvaa. Verkossa on esillä n. 350 000 kuvaa.
 
Kantaaottavia kuvia:
 


-Melissa, Pinja ja Kataríina

Google Art

Google Art on virtuaaligalleria, jonne on kerätty taideteoksia ympäri maailmaa eri museoista. Monet museot ympäri maailmaa ovat osallistuneet tähän projektiin. Suomesta mm. Ateneum. Google artissa voi vapaasti katsella haluamiansa tauluja.

 

Albert Edelfelt, leikkiviä poikia rannalla v,1884







Teos:  Self-portrait with death playing the fiddle , Arnold Böcklin v,1872



-Melissa, Pinja ja Katariina

Nanna Susi



Nanna Susi
Nanna susi on syntynyt vuonna 1967 Asikkalassa. Hän on suomalainen kuvataiteilija. Susi opiskeli vuosina 1988-1990 Kankaanpään taidekoulussa. Vuonna 1990-1994 hän opiskeli Kuvataideakatemiassa, sieltä hän valmistui taiteen maisteriksi 1997. Nykyään hn asuu Helsingissä, mutta 2000 luvun alussa hän oli toissä myös Roomassa.

Teoksia:
 

 
- Pinja

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Vastamainos

Tämä vastamainos tekee pilkkaa Hulluista Päivistä.
Varmaan siksi koska siellä kaikki juoksevat tavaroiden, vaatteiden ja muiden perässä kuin hullut, ettei mikään vaan loppuisi ennen kuin itse on saanut haluamansa tavarat. Lisäksi siellä on aina niin paljon porukkaa että voisi kuvitella hetkellisesti olevansa vaikka hullujen-huoneella.
- Melissa, Pinja ja Katariina

Nanna Susi

Taiteilija Nanna Susi.  (s. 1967) suomalainen kuvataiteilija.Susi on opiskellut Kankaanpään taidekoulussa vuosina 1988–1990 sekä Kuvataideakatemiassa 1990–1994, josta valmistui taiteen maisteriksi 1997. Hän asuu ja työskentelee nykyään Helsingissä. 2000-luvun alussa Susi työskenteli myös Roomassa.

 Teoksia:


Cinema Paradiso



Teokset ovat mielestäni hienoja ja hyvin tehtyjä. Teokset kertovat erilaisista tunteista ja maisemista.

- Melissa

maanantai 25. marraskuuta 2013

Unelmientalo

"Earth Pics: Dream House " forreal

Tässä on kuva mun unelmientalosta :) Unelmientaloni on iso, valoisa, tilava ja hulppea, jonka pihalla on myös iso uima-allas ja tilaa auringonotolle, eli tämän kuvan näköinen.
- Katariina

Maailmanperintökohde

Djémila

Djémila antiikin Cuicul on kylä Algerian rannikolla algerin itäpuolella. Siellä on joitakin parhaimmista Rooman valtakunnan aikaisista raunioista. Djémila lisättiin vuona 1981 UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Se edustaa Roomalaisen arkkitehtuurin omaperäistä sovittamista vuoristoympäristöön.


Pinja, Melissa ja Katariina

Tulevaisuuden kaupungit

Valitsimme tämän linkin, koska se oli mielestämme mielenkiintoisin ja hienoin ja tässä tulevaisuuden kaupungit vaikuttavat mielenkiintoisilta ja toteutukset kuulostaa hyvältä myös.
http://www.youtube.com/watch?v=uphxFHnVv1E


  - Melissa, Pinja ja Katariina 

Asuinalue: Lauttasaari


Kuva otettu läheltä Lauttasaarensiltaa. Lauttasaari on nykyään hyvin suosittua asuinaluetta Helsingissä. Siksi tänne rakennetaan kokoajan uusia taloja, joita jo ennestäänkin alkaa olemaan aika paljon.
Lauttasaareen muuttaa enimmäkseen lapsiperheitä ja vanhuksia, koska on sen verran rauhallista aluetta. Lähellä silti Helsingin keskustaa, Espoota ja Vantaata. Kulkuyhteydet ovat myös hyvät kaikkialle, ja kauppoja on myös riittävän paljon ettei tarvitse kovin kauas lähteä. Lähin kauppakeskus on jo sillan toisella puolella oleva kauppakeskus ruoholahti, jossa nykyään on paljon enemmän kauppoja, josta saa melkein kaiken tarpeellisen.



Toinen kuva on otettu rannasta, josta näkee hyvin millaiset maisemat Lauttasaaresta on.


- Melissa, Pinja ja Katariina
 

Maailman kaunein rakennus

 Tämä oli mielestämme kaunis rakennus. Se sijaitsee Dubaissa, rakennus on ulkoisestikkin hyvin silmää miellyttävä ja muutenkin hienosti rakennettu. Ilta aikaan se on ainakin todella upea koska silloin on pimeää ja sen valot ovat niin hienosti laitettu että rakennuksen kauneus vaan korostuu silloin. Rakennus on myös todella hienolla paikalla. - Melissa, Pinja ja Katariina 


Unelmien talo

 
Tämä oli mielestäni hieno talo.
- Melissa

Unelmien talo

- Pinja



Hirst

 Tässä on joitakin Hirstin suunnitetlemia taideteoksia, jotka perustuu pääsääntöisesti säilöttyihin eläimiin jotka ovat mielestämme hienon näköisiä.
Hirst ja säilötty seepra

Kuvassa yksisarvinen




 
Damien Steven Hirst (s. 7. kesäkuuta 1965 Bristol, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta) on englantilainen taiteilija. Hirst on tunnettu muun muassa Luonnonhistoria-sarjasta, jossa hän esitteli formaldehydiin säilöttyjä eläimiä.
Hirst opiskeli Goldsmithsissa Lontoon yliopistolla. Hänen uransa alkuvaiheet olivat pitkälti sidoksissa keräilijä Charles Saatchiin. Hirst luetaan Young British Artists -ryhmään, joka sai nimensä Saatchi Galleryn näyttelyjen mukaan.

Yksi hänen tunnetuimmista töistä on nelimetrinen säilötty tiikerihai joka on vuodelta 1992.


- Melissa, Pinja ja Katariina